Onko viisaus vain korkealentoista? Vai voimmeko saada sen hyppysiimme?
Mitä viisaus on?
Viisauden määritelmiä on lähes niin paljon kuin viisauden tutkijoitakin. Joidenkin määritelmissä korostuu se, mitä viisaus itsessään, ihanteena on. Usein viisauden nähdään olevan jotakin arkea korkeampaa ja ihmistä suurempaa, melkein saavuttamatonta. Myös historiassa viisautta on ihannoitu, ja sille on annettu jopa jumalattaren muoto.
Toisten määritelmissä taas korostuu se, millaisia viisaat ihmiset ovat. Miten toimivat arjessa ne ihan tavalliset ihmiset, joita kuitenkin tekisi mieli nimittää viisaiksi?
Viisauden kolme ulottuvuutta
Viisaasti toimimisessa on kolme ulottuvuutta: tiedollinen, pohtiva ja myötätuntoinen. Näin väittää yhdysvaltalaisen professori Monika Ardeltin kehittämä kolmiulotteinen viisausmalli. Tiedollinen ulottuvuus tarkoittaa sitä, että viisas tietää jotakin elämästä – joko oman kokemuksen kautta tai välillisesti. Viisaaseen tietämykseen sisältyy kuitenkin myös se, että viisas tuntee tietonsa rajat. Viisas ei kuvittele tietävänsä kaikesta kaiken. Mutta hän on halukas tietämään lisää. Viisauden pohtiva ulottuvuus taas tarkoittaa halua ja kykyä pohtia omaa elämää. Viisaana olemiseen kuuluu olennaisesti myös myötätunto. Tärkeää on yhtä lailla myötätunto toisia kohtaan kuin itseäänkin kohtaan.
Viisas kokonaisnäkemys
Mikä sitten erottaa viisauden vaikkapa älykkyydestä tai tehokkuudesta? Eräs oleellinen piirre on kokonaisnäkemys. Viisas katse erottaa metsän puilta, tai oikeastaan sekä metsän että puut. Useat elämänkysymykset ovat monimutkaisia, eikä niihin ole yhtä oikeaa ratkaisua. Puhutaan kompleksisuudesta ja pirullisista ongelmista. Viisautta on tunnustaa ja tunnistaa ne – mutta pystyä silti tekemään päätöksiä, parhaaseen mahdolliseen tahtoon ja tietämykseen nojaten.
Viisaus luo mahdollisimman paljon hyvinvointia mahdollisimman monille, mahdollisimman pitkällä aikavälillä. Viisaus ei keskity tavoittelemaan heti mulle kaikkea, vaan näkee kokonaisuuksia: ihmisruumiin ja -mielen yhteyden sekä koko ekosfäärin hyvinvoinnin.
Viisaus tiivistyy joukoissa
Viisaat ihmiset toimivat harvoin yksin. Viisaus tiivistyy joukoissa, joiden voima on enemmän kuin osiensa summa. Useimmat meistä ovat joskus olleet osa porukkaa, joka on saanut meidät toimimaan kuin paras versio itsestämme.
Mitä voisimme tehdä tällaisten yhteisöjen rakentamiseksi? Viisasta on ainakin toimia avoimesti ja muita sekä itseä arvostavasti. Viisaassa yhteisössä keskustelu ei muutu väittelykilpailuksi, vaan omista näkemyksistä poikkeaviakin ajatuksia maltetaan kuunnella ja pohtia. Omista mielipiteistä ei pidetä kiinni kynsin hampain, muttei myöskään uhrauduta toisten puolesta.
Viisaan tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa. Mutta jos yhteisössä yhdessä syntyy halu viisastua, ollaan jo ison askeleen verran lähempänä tavoitetta, jaettua viisautta.
Kehon viisaus
Usein ajattelemme, että viisaus sijaitsee vain mielessämme ja ajatuksissamme. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus kolmiulotteisen viisausmallinkaan mukaan. Myös kehomme voi olla viisas. Kehomme tietää joskus paremmin kuin pelkkä järkeilymme, mitä milloinkin tarvitsemme, ja oman kehon viestejä on syytä kuunnella.
Viisaat päätökset syntyvät myös muualla kuin tietoisessa mielessämme: esimerkiksi intuition ja kehon viestien vaikutuksesta. Kun on tutkittu ihmisten päätöksentekoa on huomattu esimerkiksi, että kun ihmisten piti valita erilaisten kuvakorttien välillä, heidän päätöksensä näkyivät aivokuvissa jopa 11 sekuntia ennen kuin he itse tietoisesti tekivät valintansa.
Myös myötätunto viisauden ulottuvuutena on hyvin kehollinen kokemus, ja sen osoittaminen vaatii konkreettisia tekoja. Nimenomaan kehomme kautta meille on mahdollista olla yhteydessä toisiimme. Tunnistamme esimerkiksi aidon myötätunnon paremmin kosketuksesta kuin vaikkapa kasvokuvasta. Viisaus on siis mahdollista saada kirjaimellisesti hyppysiin!
Vaikeuksista viisauteen
Viisaus kehittyy vain elämällä, ja viisastumiseen vaaditaan myös kovia kokemuksia. Kuten kuitenkin hyvin tiedämme, tämä ei ole automaatti: kovat kohtalot eivät aina jalosta ihmistä viisaammaksi. Mikä siis on viisastumisen salaisuus?
Tätä on tutkinut erityisesti itävaltalaisen professori Judith Glückin johtama tutkimusryhmä. Avaimena näyttäisi olevan neljä voimavaraa, joita ihmisellä on oltava hallussaan kovien kokemusten käsittelemiseen. Ne ovat tunne elämänhallinnasta, avoimuus, pohdintakyky ja tunnetaidot.
Elämänhallinnan tunteella tarkoitetaan sitä, että koemme voivamme vaikuttaa elämäämme – edes joltain osin. Samalla osaamme elää epävarmuuden ja epäselvyyden keskellä. Avoimuus viittaa sallivaan asenteeseen sekä muita ihmisiä että uusia elämyksiä kohtaan. Pohdintakyvyllä tarkoitetaan uskallusta pysähtyä oman elämän tärkeiden kysymysten äärelle. Ja tunnetaidot tarkoittavat kykyä tunnistaa ja nimetä omia ja toisten tunteita, ja toimia niiden pohjalta rakentavasti.
Viisastumisen askeleita
Jos olemme saaneet jo nuorena vahvistusta näihin neljään elämäntaitoon tai kehittäneet niitä myöhemmin itse, on viisastuminen todennäköisempää. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä – näitä ominaisuuksia voimme jokainen kehittää itsessämme joka päivä! Pohdintakykyä voimme treenata sekä ystävien kanssa keskustellessamme että vaikkapa filosofisten tekstien äärellä.
Avoimuutta voimme harjoitella esimerkiksi ajattelemalla arkista ympäristöämme toisin ja opettelemalla soveltamaan tuttuja asioita uudella tavalla – esimerkiksi näkökyvyn heikentyessä kehittämällä muita aistejamme. Tunnetaitojen harjoitteleminen taas alkaa omien tunteiden tunnistamisesta ja niiden rehellisen, muita kunnioittavan ilmaisun tavoittelusta. Näissä neljässä – elämänhallinnassa, avoimuudessa, pohdintakyvyssä ja tunnetaidoissa – meillä on tekemistä vaikka koko elämän ajaksi.
Kirjoitus on ilmestynyt Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry:n jäsenlehdessä 2/2020